Ettei kuitenkaan ihan kokonaa kiukkaumiseksi mene niin laitoin todisteet, että oli minulla kivaakin tänään. Otin meinaan kuvia.
Esittelen teille nyt harvinaisen lajin nimeltä ULTIMATE FINN joka ärsytti minua tänään enemmän kuin YK:n ihmisoikeusartikla sallii, ja siksi haluan jakaa tämän ikimuistoisen, ihanan ja suorastaan sykähdyttävän kokemuksen teidän kanssa.
Yleiskuvaus: Ultimate Finn asuu muualla kuin Suomessa. Miksi? Koska Suomessa hän ei olisi erikoinen, muualla maailmassa hän eroaa aina joukosta, koska hänen nimensä on vaikea ääntää kuten Kyösti-Yrjänä Röttölä tai uskokaa huviksenne Hanna, joka kuulemma vääntyy ainakin englantia puhuvissa maissa Hannahiksi tai Hanaksi. Ultimate Finnin (en tiiä miten se taipuu, eli nyt se on finni) tavoite on ylistää Suomen kulttuuria ja isänmaata henkeen, vereen ja vähän toisia mollaamalla.
Missä voit bongata Ultimate Finn ihmisen? Ultimate Finn ihmiset ovat siis levittäytyneet kaikkialle maailmaan, jopa Pohjois-Koreaan. Kuitenkin minun teoriani on, että mitä kauempana maa on Suomesta ja mitä erikoisempi ja "eksoottisempi" sinä olet valitsemassasi maassa sen suurempi ultimate Finn olet. Esimerkiksi suomalaiset Virossa tai Ruotsissa ei käyttäydy niin ultimate Finn tavoin kuin esimerkiksi no vaikka Australiassa asuvat ultimate Finn hyypiöt. Hyviä bongaus paikkoja on Suomi hallit ja sen sellaset. Itse bongasin porukkaa oikein vaivaksi asti äänestyspaikalta.
Tuntomerkit: Marimekko ja Kalevala koru tuotteet ja Suomi paidat. Yritä bongata autoja joissa on bumperstickerinä I love Finland, tai sitten custom made rekisterikilpiä jossa on Suomen lippu. Ihan en ole ikinä nähnyt niin paljon Marimekkoa kenenkän päällä mitä näin tänään. Minulle myös annettiin palautetta, koska olin pukeutunut siniseen hameeseen ja mustaan toppiin. Topin väri oli väärä, sen olisi pitänyt olla valkoinen... epic fail. Ultimate Finnit myös haluavat, että kaikki kuulevat heidän puhuvan epämääräisen kuuloista kieltä, jota vain 6 miljoona ihmistä osaa, eli kuuntele ulkomailla jos kuulet jonkun huutavan Kyösti-Yrjänän perään. Suomen lippu löytyy jokaisen ultimate finnin takapihalta heti saunan vierestä. Kodin sisustus näyttää lähinnä Suomen sisustusarkkitehtuurin hautausmaalta. Enkä nyt tarkoita, että retro kaman yhdistäminen tähän päivään on sama kuin hautausmaa, mutta kun yhteen tilaan sullotaan kaikki suomalainen sisustuselementti vuodelta 1906 vuoteen 2012, ja jos jokainen Suomi lusikka pitää olla näytillä niin Ritari Ässäkin haluaa itkeä.
Ruokavalio: Aivan sama onko lähin Suomikauppa 100 kilometrin päässä, mutta pakastimessa on oltava ruisleipää, karajalanpiirakoita ja jösses sentään mämmiä. Itse olen tehnyt tasan kerran ruisleipää ja minun luonteelleni ei odottelu hirveän hyvin sovi. Eli seuraavan kerran joku muu saa leivät leipoa. Ultimate Finn ihmisen keittiössä tuoksuu kuitenkin tasaisen tappavaan tahtiin klimppisoppa kuin kalakukko.
Vapaa-aika: Ultimate Finn tekee ylläripylläri jotain tosi suomalaista kuten pelaa pesäpalloa tai yrittää sienestää Queenslandin vaarallisissa metsissä kanttarelleja, jos ne vaikka pyhän hengen avulla puskee pintaan, ihan sama vaikka viimiset sateet oli kuukausi sitten. Ultimate Finn rakastaa kaikkia juhlapyhiä, koska silloin voi ylistää Suomea. Aivan sama vaikka Jouluna on 35 astetta lämmintä kinkun on oltava uunissa vähintään se 10 tuntia. Niin että sisällä on se 45 astetta lämmintä. Pääsiäisenä sullotaan suuhun mämmiä vaikka siitä ei oikeasti tykättäisi, koska se on suomalainen juttu. Juhannuksena sytytetään kokko, vaikka se oikeasti olisi laitointa. Ja saamelaisten kansalaispäivääkin juhlitaan lakkakakulla, vaikka ei ikinä olisi Oulua pohjosemmas matkustettu. Itsenäisyyspäivästä nyt puhumattakaan. Myös kaikki ei-suomalaiset juhlat kuten esimerkiksi Australia day täytetään Suomi ruoalla niin, että kaikki varmasti muistaa mistä maassa on ne sukupuun juuret.
Suhtautuminen muihin ihmisiin: Fraasi on lottovoitto syntyä suomalaiseksi on ultimate finnille sama kuin Ave Maria katoliselle kirkolle. Jos joku ei ole yhtä suomalainen tai ylistä suomalaisuuttaan niin siitä huomautetaan kaikuvalla ja kirkkaalla äänellä. Mitään oikopolkuja ei ole olemassa, sinun pitää ylistää suomalaisuuttasi maailman tappiin saakka ja piste.
Esimerkki ihan elävästä maailmasta: Tänään tallustin äänestämään, koska ajattelin olla kunnon kansalainen. Jos olisin tiennyt mihin tilanteeseen olen itseäni hilaamassa olisin nätisti jäänyt kotiin uima-altaalle lukemaan Women's Weeklyä. Kuitenkin nätisti ajoin Brisbanen keskustaan ja hotelliin jossa minun koitos odotti minua. En ole käynyt näissä Suomi seuroissa, koska en tunne tarvetta siihen. Minulla on äären hyvät kontaktit Suomeen, ja tukiverkko täällä on enemmän kuin hyvä se on täydellinen. Jos minulle ikinä tulee tarve puhua Suomea puhun tädilleni. Kuitenkin huomautan, että normaalisti päivässä puhun noin 95% järkevistä keskusteluista in english. Eli suomen kielellä jää se 5%. Menin tänään siis äänestämään, ja äänestyspaikalla minun piti ilmoittaa että maistraatti oli vahingossa lähettänyt äänestyskortin väärään osoitteeseen. En kuitenkaan saanut sanoja suustani suomeksi. Seisoin typerän näköisenä siinä totaalisen black outin vallassa. Kunnes virkailija sanoi minulle, että mitä jos vaihdetaan englantiin. Selitin asian englanniksi ja kaikki oli hyvin. Menin äänestyslipun kanssa äänestyskoppiin, numero paperiin ja takaisin jonoon. Kun sitten olin sulkemassa sitä äänestykuorta niin vanhempi (ja selkeästi Ultimate Finn heimoon kuuluva yksilö) teki asiakseen huomauttaa minulle, että ei pidä unohtaa suomen kieltä. Asia ilmaistiin hyvin holvoavalla äänensävyllä ja minua kutsuttiin "söpösti" pikku tytöksi. Minulle myös ilmoitetiin missä on Suomi kirjasto, että en sitten varmasti unohda mistä olen kotoisin. Samalla hän sitten huomautti minun asustanikin kuten aiemmin kerroin. Niin että voi keskiajan rutto sentään, minä olen suomalainen. En välttämättä mainosta sitä Suomi paidalla ja Väinämöisen lakilla, en sotanorsun tavoin hoilaa porilaisten marssia tai heitä itkupotkuraivareita jos joku ei käyttäydy kuin ultimate finn. Minulla ei ole saunaa, Marimekon laukku on liian pieni, valitsen vaatteet ilman sen suurempaa pukukoodia, teen suomalaisia ruokia ulkomailla tasan Jouluna, muuten syön hitto pavlovaa, ajan autolla jonka rekkarikilvessä lukee Queensland - Sunshine State enkä minä soita repeatilla Olen Suomalainen biisiä ja joikaa Kalevala lauluja. Mutta silti olen suomalainen.
Tärkeä tietää: Ultimate Finn joukkoon kuuluu vähemmistö ulkosuomalaisista. Lähinnä itsestään ja kansalaisuudestaan numeron tekeminen on se merkittävin tunnusmerkki. Siinä vaiheessa kun ihmisiä aletaan arvostelemaan sen mukaan kuinka monta prosenttia verestä on suomalaista ja australialaista minulla alkaa kiehumaan yli, ja varsinkin jos siitä tehdään suuri ja merkittävä asia. Minun puolestani Suomea ja suomalaisuutta saa tuoda esille ihan niin paljon kuin haluaa, mutta ei niin että siinä samassa pahoittaa jonkun toisen mielen. Ultima Finn on siis pähkinänkuoressa kilpailua siitä kuka on eniten suomalainen.
Nyt tämä Ultimate finn lajin mielestä epä-suomalainen ihminen menee nukkumaan, jotta saa nauttia taas huomenna Queenslandin auringosta. Good morning/ morning tea time/ lunch time/ day/ tea time/ evening/ night. Peeäs, osaa kirjoittaa nuo suomeksi. Byebye <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti