Keittiöpsykologiaa ja hortonomeja

Minun joulukuuhun ja Jouluun on jo jonkun aikaa kuulunut kirjojen lukeminen. Siksipä daddyn selkä meinasi taipua ihan vinksin vonksin, kun minun maallista omaisuuttani muutettiin paikasta a paikkaan b toukokuussa. Ja ehkä siksi daddy sen välilevän pullistumankin sai, nyt on esikoinen ihan tosi huolissaan. Minä menin ja rikoin minun daddyn.

Niin mutta takaisin lukemiseen. Olen huomannut, että yöpöydällä kirjojen laatu ja sisältö on alkanut olemaan värikkäämpää kuin sateenkaari. Yleensä minun lukuinto kulkee sellaisissa aalloissa. Välillä luen elämänkertoja, toisinaan taas jotain strömssömäisiä kirjoja, ja joskus sitten ihan puhdasta chick-littiä. Oli toki sitten sellainenkin vaihe, että en lukenut mitään muuta kuin koulukirjoja. That was fun (<- sarkasmia ihmiset)

Nyt minun yöpöydällä siskoani lainatakseni könöttää kolme ihan erilaista kirjaa. Joku keittiöpsykologi voisi sanoa, että en osaa päättää ja minun elämäni on jossain ihmeen tienristeyksessä. Onneksi minusta keittiöpsykologien palvottu ja rakastettu Jumala Dr.Phil ei ole minua keittiöpsykologian salaisesta maailmansta vakuuttanut. Enivei arvon nyt niiden väliltä, että mitä tässä lukisi, ja mihin aaltoon hyppään mukaan. Vaihtoehtoina on Jared Diamondin Collapse: How Societies Choose to Fail or Survive, tai sitten Lady Alminan oikean Downtown Abbeyn emännän elämänkerta ja sitten löytyy vielä Paige Toonin Chasing Daisy.

Ja näistä pitäisi valita. Herra Timantin kirja vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta, ja oikeastaan sellaselta josta voisi olla jotain hyötyä. Ja jos ei suoranaisesti hyötyä niin on se ainakin hyödyllisempi kuin tuo päivänkakkaraa metsästävä kirja. Niin ja sitten olisi vielä kiinnostava elämänkerta. Olen kuitenkin onnellinen, että minun valinnat ovat aika pieniä toisiin valintoihin verrattuna. Jos jollaan on joku idea paremmista kirjoista niin kertokaahan. Kerron sitten mitä aloin lukemaan, kun sen päätöksen olen aikaan saanut.

Mitä tulee hortonomin hommaan, niin tietääkö kukaan että mikä ihme tämä puu on?

Sen lehdet näyttää ihan sen puun lehdiltä, joita meillä oli Paimion takapihalla. Ja kukintokin oli sellai valkonen. Huomasin muuten nyt, että jos ette käyneet minun vanhempien Paimion kodissa niin, ette hoksaa tuota asiaa. Kuitenkin tuossa puussa asuu nyt maailman ärsyttävin lintu. Aattelin, että kookaburra olisi ärsyttävä, mutta se naurava pölvästi on kuin enkelikuoro tämän lintulauman rinnalla. En ole vielä hoksannut, että mikä lintu on kyseesä, mutta kyllä minä sen vielä saan selville. 

Ja kuten moni varmaankin huomaa, tämä postaus kuuluu niihin äären höpöhöpö postauksiin. Ei oikein ollut mitään juonta. Mutta silti kaikille hyvää huomenta/ päivää/ iltaa/ yötä. Byebye <3

peeäs, ruisleivän juuri näyttää iiiihan oikealta nyt lasipurkissa. Olen päivä päivältä vakuuttuneempi siitä, että edes jotain leipomisgeenejä on minulle siirtynyt.