lauantai 17. joulukuuta 2011

Ruisleipä

Viiden päivän odottelun jälkeen keittiössä tuoksuu ruisleipä. En oikein tiedä, että miksi tein sellasen. Kyllähän minä sitä selittelin sitten sillä Christmas hamperilla jne., mutta olisin niin paljon iisimmin tehdä vaikka joululimpun. Jostain kummasta sitten iski inspis tehdä ruisleipää. Ohjeen sain sellasesta tosi vanhasta keittokirjasta, jossa ananas ja banaani on luokiteltu eksoottisiksi etelän hetelmiksi. Anyway se ohje menee jotenkuinkin näin:


Juuri:
1rkl  jogurttia (maustamatonta käytin, kun en tiiä miten mango-macademia oikein sopii ruisleipään)
1 rkl raastettua hapankorppua tai näkkäriä yms. (thank you Ikea Food, kun on vähän hapanleipä kortilla täällä)
2dl kädenlämpöistä vettä
1dl ruisjauhoa (ei sihtijauhoja vaan ihan oikeeta)

Sekoita ja peitä kulho liinalla. Aseta vedottomaan paikkaan seisomaan apaut kolmeksi päiväksi. Sekoita seosta aina välillä esim. aamulla, päivällä, illalla ja ennen nukkumaan menoa. Se juuri haisee todella happamalle, mutta se kuuluu asiaan. Seoksen kuuluisi kuplia ennen seuraavan vaiheen aloittamista, ja sen pitäisi tapahtua siinä kolmen päivän oottelun jälkeen.
 Taikina:
1½litraa vettä
2rkl merisuolaa
2kg ruisjauhoa
Eka juureen lisätään litra kädenlämpöistä vettä ja 600g ruisjauhoja (tässä vaiheessa käytin sihtijauhoja) Peitetään taas liinalla, ja ootellaan sellanen 15-20 tuntia. Tuon oottelun aikana saa mennä kädet tai puulusikan sinne taikinaan laittaa. Samalla voi vähäsen sekottaa sitä, ettei ihan kokonaan ruisjauho käsihoidoksi mene. Tämän jälkeen lisää puoli litraa vettä, loput jauhot ja 2 rkl merisuolaa sekaan. Nyt sitten voi halutessaan rikkoa tehosekottimen ja puulusikan, tai sitten vaihtoehtoisesti laittaa nätisti käsi sinne taikinaan. Sitten sekoitetaan ja vaivataan jne. Sen kyllä huomaa kun taikina on kunnolla sekasin ja vaivattu. Ja koska odottaminen on ruisleivän toinen nimi niin taas ootellaan sellanen 8-16 tuntia. Sen jälkeen muotoillaan taikina neljäksi limpuksi. Kannattaa käyttää ruisjauhoja apuna (ylläripylläri). Ja taas odotellaan, mutta nyt vaan pari tuntia. Laita sen jälkeen leivät 225 asteiseen uuniin noin 45 minuutiksi, jonka jälkeen alenna lämpötila 175 asteeseen, jossa ne leivät saa olla noin 50 minuuttia. Kun leivät ovat tulleet vihdoin ja viimein uunista niin kääri ne pyyhkeisiin, koska kypsymistä tai kehittymistä tai jotain sen sellasta tapahtuu vielä. Kuten huomaa en ole mikään Tina Nordström enkä Strömsön keittiössäkään ole vieraillut, mutta lopputulos oli ainakin minusta jättekiva. 

Nyt tämä ruokabloggaaja menee jatkamaan tartan peiton virkkausta, ja katsomaan leffaa. Huomenna minä paketoin lahjoja, menen kirkkoon kello 8:30 aamulla, leivon siirappipipareita, mozartin kuulia ja aattelin vielä vähän siivotakin. Australia hiljenee ainakin hetkeksi. Hyvää huomenta/ päivää/ iltaa/ yötä. Byebye <3

2 kommenttia: