lauantai 19. marraskuuta 2011

35 days

Olen aina pitänyt itseäni jouluihmisenä. Yleensä niitä jouluvaloja tai siis talvivaloja on ripustettu marraskuun puolella iloisesti. Käytän sanaa talvivalo, koska valoa tarvitaan talvella. Nyt kuitenkaan en ole sen paremmin valoja ripustellut en jouluvaloja enkä talvivaloja. Oikeastaan viimisin asia joka tulisi juuri nyt mieleen on sytyttää kynttilä tai valosarja. Herään meinaan joka aamu en kookaburran lauluun vaan auringonpaisteeseen... kello viisi. Olisi ihan jees, jos olisin Juhani tai Liisi. Sen lisäksi tällä hetkellä ilmasto alkaa muuttua enempi trooppisemmaksi, eli on kuuma. Siinä vaiheessa kun alkaa suunnittelemaan uima-altaalla asumista ei todellakaan kiinosta kynttilöiden ja mahdollinen 0,00001 asteen lämpötilan muutos siihen lämpimämpään suuntaan. En kuitenkaan valita, koska en oikein ikinä ole ollut talvi-ihminen. Joka saattaa olla jollekin yllätys sillä valitsin lumisimman yliopistokaupungin Suomessa, ei millään pahalla natiivi-rovislaiset, koska ihmiset teki Roviksesta yhden parhaimmista kaupungeista Suomessa... ja aika kuultaa muistot.

Takaisin tulevaan kuukauteen kuitenkin. Minun joulufiilis nousi asteen verran tänään. Olin ihan normaalisti ruokaostoksilla, moikkaamassa serkkua karkkikaupassa (huomautus: en tee ruokaostoksia karkkikaupassa) ja olen vieläkin karkkilakossa. Niin olin siis Northlakesin kauppakeskuksessa, jossa vietän ihan liikaa aikaani, ja sitten kuulin joululauluja. Sitä seurasi tällainen karavaani:


Nyt on siis ensimmäisen asteen joulufiilis saavutettu. Se saapui vähän myöhässä niinkö ensilumi Suomeen, mutta saapui kuitenkin. Viime viikko on ollut ihan älyttömän kiireinen, en millään meinaa uskoa, että on lauantai-ilta . Tänään päätettiin vierailla kauniin sään kunniaksi Brisbane riverillä. Kävin myös moikkaamassa daddyn vanhoja hoodeja Bulimbassa, josta löytyy daddylle sitten kuvamateriaalia ja videotakin. Lähdettiin Hamiltonin ja Bulimban kohdilta etelään päin. Eka vastaan tuli Brisbanen kuuluisin silta eli Story Bridge ja Kangaroo pointin kulman takaa kurkisti sitten CBD sekä Southbank, kunnes mentiin William Jolly ja Go Between siltojen ali. Siitä sitten mentiin regatta aluetta josta näppärästi päädyttiin St. Lucian alueelle ja University of Queenslandin St. Lucian kampukselle. Ja samaa reittiä takasin. Lounasta tai brussia syötiin Bulimbassa. Oli todella kiva päivä, ja se muuttui vain paremmaksi kun päästiin takaisin ja uima-altaalle. Ja vaikka sain taas kerran vähäsen junttirusketusta niin se ei haitannut päivää. Vaikkakin pitää mennä pikapikaa ostamaan hellehattu, sellanen jättiläishattu. Ja tuota slip-slop-slap slogania pitää opetella vähän ahkerammin. Huomenna olisi tiedossa barbie sedän ja tädin luona, koska vähän vanhempi setä täyttää 81 vee. Lupaan myös pysyä poissa auringosta, vaikka se ei mikään maailman helpoin tehtävä olekaan. Näiden kuvien myötä tämä menee nukkumaan, ja sanoo kaikille lukijoille oikein ihanaa huomenta/ aamupäivää/ keskipäivää/ kello kahden kahvitaukoa/ iltapäivää/ alkuiltaa/ iltaa/ yötä/ ja aamuyötä. Byebye ihkut ihmiset <3

Kangaroo point ja Story 

Story

se on vene

CBD

eka ja viiminen pysäkki, isi jalanjäljissä

Olin melkein unohtanut jo tämän, mutta no worries muistin kuitenkin...
Day 9: Places you have lived

Vantaa, kuva: www.world-guides.com

Halikko

Paimio, kuva www.paimio.fi

Turku, kuva www.yle.fi


Rovaniemi, Tervetuloa uudelleen! Varmasti tulen... kylään!

Brisbane

Moreton bay









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti