Waterpeople and their undying love for hot dogs a la Deutchland

Olipa kerran kaukana kaukana suosta, kuokasta ja Jussista muuan kaupunki joen rannalla. Kaupunki joka oli vilkas ja eläväinen, mutta joka myös piti historiasta ja patsaista. Siksipä kaupungissa oli monia patsaita historian henkilöistä. Kaupunkia halkoi joki, ja kaupunki sijoittui jota kuinkin meren rannalle siksipä kaupungin rauhaisan eläväisiä asukkaita kutsuttiin waterpeople nimellä eli vesikansalaiset. Joka keskiviikko vesikansan paikalliset ja ei niin paikalliset viljelijät ja muut hippiäiset kokoontuivat myymään kaupungin CBD alueelle erilaisia tuotteita ruusukaaleista happy herbseihin. Elämä oli helppoa ja mutkatonta. Sitten yksi keskiviikko nahkapukuiset shortsihenkseli miehet ja pullapitko palmikko naiset dirndleissään pystyttivät kojun. Kojussa liehuivat Saksan liput, ja koju tuoksui bratwursti hodarille. Siitä päivästä lähtien vesikansalaiset eivät ole voineet vastustaa tätä kulinaristista elämystä, vaan hamuavat hodareita a la Michael Schumacher joka keskiviikko kuin tryffelipossut tryffeliä. Hodareiden vuoksi jonotetaan korttelikaupalla, niiden vuoksi taklataan mummoja kumoon ja niiden vuoksi jokaisella aidolla Brisbanelaisella on keskiviikkona saksalainen hodari kädessään. And they lived happily ever after, waterpeople and the german hot dogs.

Muita kulinaristisia elämyksiä, tai en oikeastaan tiedä meneekö tämä kulinaari osastolle, mutta ei voi mitään... Eli siis olin jo melkein unohtanut miten hyvää on LLB juoma. Tietämättömille valaistakoon, että kyseessä on Lemon lime bitters. LLB on alkoholiton aivan ihana juoma, joka hodareitten tapaan on aika aussia. Jos siis olet tulossa maahan suosittelen lämpimästi tilaamaan LLB "drinkin" miten pienistä asioista ihmisen päivä voikaan piristyä.

Ollaan nyt niin mukavasti päästy alkuun, niin jatketaanhan toki tällä ruokateemalla. Tänään aamulla minun puhelin alkoi soittaa yltiö junttilaulua made by bogans. Kyseessä on minun Nokiani soittoääni, ja jos jotain kiinnostaa niin se on tällai: No mutta kuitenkin vastasin aavistamattomana vaarasta joka piileskeli Katri Helenan puhelinlangoilla. Minua pyydettiin tekemään just a batch of cinnamon buns eli korvapuusteja läksiäisiin. Olen näitä korvapuusteja leivoskellut ennenkin, mutta täällä on nuo ainekset hieman eri luokkaa. Tai siis ei olisi, jos en olisi tavallisten jauhojen sijaan hommannut self-rising eli itsestään turpoavia jauhoja. Toisin sanoen edellinen batch of cinnamon buns yritys melkein räjähti käsiin, koska self-rising jauhojen kanssa ei tarvitse hiivaa nostattajaksi. Yritän kuitenkin parhaani maanantaina ja saa sitten nähdä miten minun oikein käy. Ehkä nyt olisi hyvä aika lopettaa ruokabloggailu ja siirtyä katsomaan millaisia unia minun pää tänä yönä tarjoaa. Bye bye people.