Meaningful Facebook hellos and likes

Neljä kuukautta ja kaksi päivää sitten laskeuduin kello 23.00 Australian aikaa kengujen ja koaloiden luvattuun maahaan. Sitä ennen yritin parhaani nähdä kaikkia ystäviäni ja sukulaisia. Ystävistä epäonnistuin nähdä Suomen lahjaa Sveitsille, minun solu kavereita Turussa ja sitten minun I-hate-crocks -kerhon kollega puheenjohtajaa. Erityisesti nämä epäonnistuneet yritykset harmittavat minua. Kuitenkin ehdin mm. vierailla Tuurissa ihanan ystäväni kanssa, laulaa vikan kerran Pohjatuulta ystävien kanssa ja onneksi sain nähdä kaikki tärkeät sukulaiset. Vaikkakin harmittaa että en minun kukkakaalikaveria ehtinyt nähdä paremmalla ajalla. Olen huomannut, että tämä muutto toiselle puolelle maapalloa on tuonut ihan uusia ulottuvuuksia käsitteeseen ystävä. Otetaan esimerkki nyt tuolta sosiaalisen median lippulaivasta Facebook. Ennen kun tänne karkasin minulla on Facebookin kaveriluettelossa ihmisiä joita en ole ikinä edes nähnyt, eli esimerkiksi ihmisiä joiden kanssa olen työskennellyt samassa firmassa, mutta yhteydenpito on aina tapahtunut puhelimella tai sähköpostilla. Sitten sieltä kaveriluettelosta löytyi vanhoja koulukavereita, naapureita ja riparikavereita. Kaveriluettelossa oli siis lähes parisataa kaveria, joista alle 30 itse asiassa tiesi mitä teen, miten voin tai ylipäätään kuka minä olen ihan oikeasti. Suurin osa eli kaikki muut paitse ne apaut 30 kaveria otti yhteyttä, kun Facebook niin käski tai ehdotti eli kun oli syntymäpäivä.

Sitten menin ja kirjoitin tällaisen viestin sinne maailman kuuluisimmalle seinälle ikinä, eli Facebook seinälle...

...jonka jälkeen olen saanut ihan mielettömästi viestejä niin sähköpostiin kuin sinne Facebookiin. Totta kai se on ihanaa kun ihmiset haluavat tietää mitä minulle kuuluu, ja miten minulla menee Australiassa jne. mutta miten se kiinnostus osuu juuri nyt kun en enää ole samassa maassa? Minä olin ennen kesäkuun 20. päivää se sama ihminen kun olen nytkin, asun vaan eri maassa. Toisaalta myös jotkut ystävyyssuhteet eivät ole kestäneet tätä välimatkaa, koska nyt keskusteluissa tulee sellaisia "mitä mä nyt sanon" aukkoja. Saman huomasin silloin kun karkasin Rovikselle opiskelemaan. 

Pari viikkoa sitten tein tuonne sosiaaliseen mediaan aika suuren leikkauksen. Minun Facebook tili meinaan kärsi YT neuvotteluista, joiden seurauksena apaut 40 "kaveria" ei sitten ollutkaan kavereita. Hoksasin yksi päivä, että miksi minun pitää ylläpitää ja kertoa koko maailmalle mitä minulle kuuluu, ja varsinkin sellaisille ihmisille joille olen viimeksi puhunut 10 vuotta sitten koulussa? Eli periaatteella jos törmäisin ruokakaupassa ko. ihmiseen sanoisinko mitään hänelle? Noin 40 ihmisen kohdalla vastaus oli, että ei. Suurimman osan kohdalla tämä oli jopa tapahtunut. 

Pointti jota yritän hyvin heikosti tässä esittää on, se että vaikka siellä Facebookin listassa ei olisikaan 763 kaveria tai vaikka et koko aika ole menossa jonnekin kaverin kilpikonnan ristiäisiin niin sinulla voi silti olla niitä todellisia merkityksellisiä kavereita. Jotka eivät ainoastaan tykkää statuksestasi vaan oikeasti tietävät kuka minä olen, eikä minun tarvitse näytellä olevani joku ketä en oikeasti ole. Näitä ystäviä, aivan sama ovatko he samalla samasta sukupuusta, minulla on ikävä. Eikä meidän tarvitse koko ajan olla kirjoittelemassa mitä minä söin tänään tai millainen ilma tänään oli, muuten söin Silversidea ja oli tosi kaunis sää. Silti tiedän, että kun laskeudun Helsinki-Vantaalle niin minun puhelin alkaa piippaamaan tekstaria ja puheluita. Tiedän, että kun näitä todellisia ystäviä näen pitkänkin tauon jälkeen minulle ei tule "mitä minä nyt sanoisin" aukkoja, koska nämä ihmiset ovat olleet minun kanssani täällä, vaikka eivät fyysisesti palaneet Australian auringossa. Minulla on tietty hieman kapea joukko ystäviä koulusta, harrastuksista ja sukulaisista joiden kanssa en todellakaan tunne olevani yksin. Ja valitsisin ilman miljoonasosan sekunnin epäröintiä juuri sen kapeamman ystäväpiirin mielummin kuin monet sadat Facebookin tykkääjät. On paljon helpompi painaa sitä "like" näppistä kuin jakaa toisen ilot ja surut. Ja on miljoona kertaa ihanampaa vastaanottaa oikea tervehdys ystävältä kuin se "like" siellä Facebookissa. Tosin viime aikoina olen postin kautta vastaanottanut kirjeitä Kelalta (koska Kela on kuin Gestapo... tietää aina missä olet) ja sitten tänään sain kanssa jonku ulkosuomalaisille tarkoitetun lehden. Minun ystävä oli tilannut sen minulle. Ja Eeva todellakin oli tärkeä lehti, nyt tiedän miten teen kaalilaatikkoa. Siitä tuli muuten mieleen, että joku voi kertoa mummille että nöyrästi pyydän  mummin kaalilaatikkoa kun taas olen Suomessa <3 Eli Eeva kiitos tästä:

Tuo Sunday Mail kyllä tuli ihan Newsagencystä, kuulemma la Nina iskee taas kesällä. Toisaalta olen parin vuoden aikana oppinut, että säätä ei voi ennustaa viittä päivää kauemmas eli en ihan vielä mene sitä soutuvenettä ostamaan tulvan varalle. Nyt kaikille ihanille ihmisille siellä jokka tätä lukevat: Hyvää huomenta/ aamupäivää/ keskipäivää/ iltapäivää/ alkuiltaa/ iltaa/ yötä/ ja toivottavasti deitit Nukkumatin kanssa menenvät hyvin!! Byebye <3

ps. Kookaburra perhe on tullut takasin... olen pian kuuro

Day 8: Last place you visited

Viimeinen paikka jossa visiteerasin on Coolum, ja visiteerasin siellä tänään surffaamisen merkeissä. Kuitenkin tästä ihanuudesta kerron toisessa jaksossa. Sen verran kuitenkin että sää oli kuin morsian juhannuksena eli 27 astetta ja pieni hento lämmin merituuli, merivesi oli siinä 20 asteen luokkaa. Aaltoja oli kuulemma tarpeeksi ja laadukkaita. Tuo oli sitten kommentti siltä vähän kokeneemmalta surffaajalta. Ja tässä presenting few photos...