Day 2: A picture of you and the person you've been closest with the longest
Tietenkin ihan kaikista pisimpään olen ollut läheisin perheeni kanssa <3 Eli siitä kuva tässä:
Niin siis tämä on yhä edelleen esikoululaisen taideteoksen tasoa, mutta jokainen perheeseen kuuluva kyllä tunnistaa itsensä. Joku voi sanoa, että plagioin siskoani Annikkia tässä, mutta jokaisella on kuvassa viisi sormea eli ei ole kopioitu kuva kyseessä. Mutta ystävyys mielessä olen ehdottomasti ollut kauemmiten ystävä serkkuni kanssa, joka saapui maailmaan apaut kolme kuukautta minun jälkeeni. Meistä on sellai kuva jossa molemmilla on vaaleanpunainen mekko päällä, tiedän että kaikki minua vähääkään tuntevat tietävät mikä kuva tai kuka ystävä on kyseessä. Minulla on meinaan se kuva kehyksissä, ja sitten ei kyllä minua tunne pätkääkään jos ei tiedä kenestä puhun. Kuitenkin tämä ystävä on sellanen, että vaikka olisi muutama mannerlaatta välissä ja vaikka aikaa olisi kulunut jonkun aikaa niin silti tiedän ettei tämä ystävä ole vihainen tai pettynyt minuun. Vaikka pakko myöntää, että täällä ollessa olen koetellut rajoja aika pahasti. Kuitenkin tälle ystävälle tiedoksi (jos hän ei lue niin sitten joku sukulainen joka lukee niin voi infota tänksii) että hän merkitsee minulle tosi paljon, ja olen niin iloinen sekä onnellinen että hän on minun ystävä, ja sitten kun tulen Suomeen niin pitää viettää enemmän aikaa yhdessä. Niin ja sitten tärkein eli tämä ystävä on minulle erittäin rakas <3
Muille ihanille ja rakkaille ihmisille sekä random lukijoille, hyvää huomenta/ aamupäivää/ keskipäivää/ lounasta/ kahvitaukoa/ iltapäivää/ alkuiltaa/ iltaa/ myöhäisiltaa/ yötä! Byebye <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti